perjantai 12. huhtikuuta 2013

Terassille

Meillä on ollut terassilla jo neljä tai viisi vuotta kaupasta ostettu paviljonki. Se on mennyt todella kamalaksi. Kangas on kulunut ja auringon haalistama. Nurkissa olevat koristeet vääntyneet ja osin hajonneet (lapsukaiset pelanneet sählyä/katulätkää terassilla talvella). Tänä kesänä meillä on suunnitelmissa tehdä tilalle itse paviljonki. Sitä ennen pitää vain vaihtaa talosta katto ja tehdä uusi terassi. Eli ei mikään pieni homma.
Itse olisin halunnut uuden terassin jo viime kesänä, mutta kattoremppa on pakko tehdä ensin. Pohdinnan alla on nyt ollut miten uuden paviljongin varjostuksen saa hoidettua (vanhassa ollut kangaskatto ja uuteen tulee valokate). Viime kesänä suunnittelin kattoon laitettavaksi esim. bambu verhoa. Sen ripustaminen kuitenkin voisi osoittautua hankalaksi. Kangas taas pitäisi todennäköisesti käsitellä jotenkin, koska paikka tulee olemaan todella kuuma, mikäli aurinko sattuu paistamaan. No viikolla näin K-Raudan mainoksessa terassipurjeen. Siis juuri vastaus mun ongelmaan. Kolmion muotoinen ja edullinen. No netistä etsiessäni paikallisen liikkeen valikoimiin ei näyttänyt kuuluvan kyseiset tuotteet. Just mun tuuria. Mutta Hongkongin mainoksessapa oli vastaavia, myös neliön muotoisena ja useita kokoja. No nyt meillä on valmiina uutta paviljonkia odottamassa beige 4,2x4,2 m kokoinen terassipurje. Mahtavaa.


Vähän on vielä ankean näköistä

Ja samalla reissulla kotiutin hyönteishotellin. Etsin vastaavaa jo viime kesänä. Näin lehdessä kuvan, joka oli samaa sarjaa (en muista nimeä) josta meiltä löytyy keltaisena linnunpönttö/lauta sekä perhospönttö.



Loppuun vielä pari kuvaa nuoren neidin eilisiltä kutsuilta.




KatjaS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti