tiistai 16. huhtikuuta 2013

Hatuttaa ja ketuttaa

Nyt kyllä hatuttaa ja ketuttaa ja kaikkea muutakin. Meille on tullut nimittäin uima-allas. Siis ei mitenkään tarkoituksella. Eikä todellakaan hyvään paikkaan. Se on nimittäin ihan itsekseen päättänyt tehdä pesänsä meidän varaston lattialle. Ei todellakaan kivaa. Eipä ole ennen näinkään käynyt. Sitä ei tiedetä tarkkaan mistä vesi on tiensä varastoon löytänyt. Seinän yksi nurkka näyttää melkoisen märältä, mutta tarkemmin ei tiedetä. En tiedä onko tämä kevät pakkasineen aiheuttanut sen ettei sulamisvesi ole imeytynyt maahan ja siten päässyt valumaan varastoon vai mistä johtuu. Naapurin mukaan heidän puolensa rakennuksesta (ulkorakennus on aikoinaan rakennettu rajalle puoliksi kahdelle tontille). En sitten tiedä, edellinen asukas yritti aina siirtää lumet ja harjata sulamisvedet pois, koska ne valuivat talliin. Kaipa vika on sitten korjaantunut vuosien saatossa. Harmittaa vain. On se tietysti mukavaa aloittaa päivänsä yrittämällä saada harjan ja sihvelin avulla vettä pois lattialta. Tänään "saalis" oli 30 litraa.

Olipa purkaus. Toivottavasti viikko jatkuu paremmissa merkeissä. Lumi on jo niin hyvin sulanut, että seuraava vesisade voisi tulla vasta kun maa on sulanut.


KatjaS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti