tiistai 15. lokakuuta 2013

Tuubihuivi ja pesuvateja

Sain vihdoin valmiiksi sen kuopukselle aloittamani huivin. Ei siinä muuten olisi noin kauaa mennyt, mutta oli käden vuoksi pakko pitää taukoa kutomisesta. Eipä silti kyllä sekään auttanut. Käsi ja olkapää ovat ihan samassa kunnossa kuin ennenkin.





Kävin tänään pitkästä aikaa Pick´n payssa. Sieltä kanssa löytyy aina jotain ostettavaa. Tällä kertaa mun mukaani tarttui (taas) kattoon laitettava koukkuteline. Tämä on saman tyylinen kuin se mitä olen Prismassa käynyt jo useampaan kertaan katselemassa. Sille en ole paikkaa keksinyt, onneksi. Tämä roikkuva malli on paljon kivampi.

Tämä siirtyy säilöön odottamaan uutta paikkaa

Tässä uudessa on yhteensä 18 koukkua

Lisäksi ostin pesuvateja meidän sisäsaunaan. Siellä ei ole ollut yhtään, ja välillä kuitenkin pitäisi sielläkin laittaa jotain likoomaan. Nytkin meillä on keittiössä tiskejä varten ulkosaunasta haettu muovinen vati. Ja onhan nämä uudet paljon nätimmät, keittiössäkin. 

Näitä ostin kaksi j´hiukan eri kokoista

Sisällä on sama kuva kuin ovessa olevassa kyltissä ja seinän
saippua telineessä

Tähän saa vielä kasvosaippuat

Nyt mä rupeen valmistautumaan siirappileipien leivontaan, löysin vihdoin taikinaa kaupasta. 

KatjaS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti