Huone 2 koki myös pienen muutoksen. Työpöytä purettiin kokonaan ja apteekkarinlipasto muutti toiseen huoneeseen.
Nyt on vähän paremmin tilaa jos lapsukaisista useampi tulee samaan aikaan kyläilemään.
KatjaS
Huone 2 koki myös pienen muutoksen. Työpöytä purettiin kokonaan ja apteekkarinlipasto muutti toiseen huoneeseen.
Nyt on vähän paremmin tilaa jos lapsukaisista useampi tulee samaan aikaan kyläilemään.
KatjaS
Kuopus muutti 2 kuukautta sitten ja hänen vanhasta huoneesta tehtiin toinen vierashuone.
Mietin tässä alku syksyllä et tykkään vieläkin meidän ruokapöydän tuolien päällisistä vaikka ne ovatkin jo vanhat. Pari viikkoa sitten sit tuli facessa muisto 9 vuoden takaa kun olin päällystänyt ne.
Mulla on ollut pari vuotta peikonlehti. Se on ollut takan kulmalla entisessä olkkarissa. Nyt siitä rupesi lehdet ( ne vähäiset mitkä siinä on) ruskistumaan. Paikka ei ole yhtään kuumempi kuin viime talvenakaan. En keksinyt muuta syytä kuin että se on pimeämpi kuin ennen. Olkkarissa kun on yleensä koko illan valo, ja ruokahuoneessa vain välillä.
Eli mun piti keksiä sille paikka olkkarissa. Ihan ikkunan eteen en sitä ajatellut tunkea, ja sohvan takana se tarvitsi alustan. Ensin kokeilin sitä jakkaralle, mutta se tuntui jotenkin huonolta. Sitten keksin yläkerran aulasta tuon vanhan telkkarikaapin. Siihen mahtui hyvin toinenkin kukka ja tuo Ikeasta ostettu lamppu.
Huonejärjestyksen vaihtaminen poiki vähän pakollisia hankintoja. Alun alkaen olkkarin ikkunan edessä oli taso jolla oli kukkia, se vaihtui kuitenkin jo alkuvaiheessa meidän eteisessä olleeseen penkkiin (koska olihan Masin jostain nähtävä ulos). Penkki taisi olla tuossa päivän, koska oli aivan liian kapea Masin makoiltavaksi. Niinpä kannoin keittiössä ollen penkin tuohon, ja siinä kelpaa nyt katsella ohikulkijoita ja ottaa tirsoja. Eteisessä ollut penkki siirtyi pikkueteiseen (siellä aiemmin ollut pyörällinen "laveri" on yläkerran aulassa pelakuiden alustana).
KatjaS
Lakkiaisten valmistelut ovat melko hyvällä mallilla. Piha on saatu siistittyä ja talo ja saunakamari siivottua. Leivontaakin on jo aloitettu.
Tänään sain vihdoin aikaiseksi laittaa julisteita kehyksiin. Julisteista kolme tilasin melkein puolitoista vuotta sitten. Ja yhden ostin viime syksynä. Kehyksetkin ovat olleet jo kauan hankittuna. Taustapaperit ostin pääsiäisen jälkeen. Ja tänään vihdoin sain ne yhdistettyä.