Se mun eilen ostamani ihanuus on nyt viritelty makkarin lukunurkkaukseen. Eikä tarvinnut edes lyödä laminaattiin pystyyn. Ja keinon keksin ihan itse, vähänkö olen ylpee :). No joskus vuonna tikku ja kivi kun vietettiin isännän kanssa ekaa joulua omassa kodissa, meiltä puuttui sellainen ylellisyys kuin kuusenjalka. Mä olin nähnyt lehdissä kuvia, joissa kuusi oli laitettu hiekka ämpäriin. Me tietty näppärästi päätettiin tehdä niin, helppo nakki. Ostettiin sinkkiämpäri ja haettiin anopin kellarista (asuttiin heidän yläkerrassa) hiekoitushiekkaa. Ja se oli sit muuten kuivaa, ollut siellä varmaan 10 vuotta. Kauhee kastelu siinä ja kuusi ämpäriin. Eihän se siinä vesi-hiekka mössössä pystyssä pysynyt, ja meidän oli pakko köyttää kuusi siimalla kattoon ja kaapin oveen. Kivoja koristeita. No joulusta selvittiin. Tosin joulun aikana seos oli kuivunut ja tiivistynyt niin paljon ettei kuusta meinannut enää saada irti siitä. Siihen luottaen mä nyt yritän saada tämän telineen pysymään pystyssä.
Eteisen seinään ripustin myrskylyhdyn. Valaisee sen ihan mukavasti.
Meidän tiskikonekin toimii taas, hetken. Isäntä kävi eilen kodinkonehuollossa. Meinasi ostaa jonkun magneettiventtiilin (?) kun kone ei ota vettä. Liikkeessä oli sanottu et vika voi johtua siitä et siellä vuotaa joku. Koneessa on joku pieni kuppi jossain (ilmoittaa tulvasta/vuodosta) joka vettä saadessaan estää veden oton. Eli meillä varmaan johtuu siitä kun ekalla kerralla saatiin toimimaan parin välipäivän jälkeen. Sen jälkeen toimi reilun viikon ennen lakkoa. Eli vuoto on ihan minimaalinen ja todella mukava paikallistettava.
Huh-huh, tulipa tekstiä.
Hyvää torstain jatkoa kaikille!
KatjaS
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti