lauantai 5. lokakuuta 2013

Messuilla

Oltiin sitten tänään vanhemman tyttären kanssa siellä Rauman messuilla. Oli ihan kiva päästä katsomaan, mutta eipä tullut sellainen olo että ensi vuonna olisi pakko päästä. Näytteille asettajia oli ihan kiitettävästi, mutta suurin osa niistä koostui talopakettien sekä keittiökaapistojen edustajista. Ja itsellä kun ei ole tarkoitus ruveta rakentamaan, ja keittiökin uusittiin pari vuotta sitten, niin ne eivät niin hirveästi kiinnostaneet. Oli siellä myös muutama mielenkiintoinen osasto.

Messujen juontajana toimi tv:stä tuttu Laura Ruohola.


Ja sitten niitä mielenkiinnon kohteita

Brodeeraukset Terhi Stenroos (www.mammaroosa.fi)




Taruliina

vanhoista autonrenkaista tehtyjä koruja, sekä lusikoista
tehtyjä avaimenperiä sekä kakkulapioita



Länsiraudan osastolla oli valkoisia kiukaankiviä, joita olen ihastellut lehdissä. On vakaassa harkinnassa meidän sisäsaunan mustaan pilarikiukaaseen


Trukinlavasta tehty, tosi kiva idea
Raumalle kuukauden (?) sisällä avattava uusi sisustusliike Rouva Manner. Siellä on pakko käydä katsomassa kunhan avaavat.



Mun ainoa ostos (toivon mukaan saumuriini sopivien neulojen lisäksi) oli tämä kyltti. Taitaa tosin olla vähän huonosti sopiva tolle meidän kodin turvalle. Siis tuo kohta päivystys 24 h:)



Sateiset lauantain jatkot

KatjaS


2 kommenttia:

  1. Oliko muita sisustusputiikkeja? Ajattelin itse käydä huomenna messuilemassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kodinonnella oli pieni osasto. Ja olisko ollut Huittisista joku jolta ostin tuon alimman kuvan kyltin. Muita en nyt muista.

      Poista