Lahjoja tuli tänäkin vuonna yllättävän paljon. Kirjoista annan aina isännälle (pyynnöstä) listan josta voi valita jonkun.
Kirjojen lisäksi taitaa olla yleisesti tiedossa että tykkään muumeista. Sain nimittäin 2 muumi kynttilää, sekä kannun ja purkin.
Isännän kanssa saatiin vielä lahjakortti, jolla päästään herkuttelemaan Wanhan Rauman kellariin.
KatjaS
lauantai 29. joulukuuta 2018
perjantai 28. joulukuuta 2018
Joulu 2018
Meidän joulun vietto sujui taaskin melko vanhaan malliin. Eli aamupäivällä käytiin hautausmaalla viemässä kynttilät, joulurauhan julistuksen jälkeen syötiin ja myöhemmin iltapäivällä isäni tuli naisystävänsä kanssa kahville (lahjat jaettiin samalla).
KatjaS
lauantai 22. joulukuuta 2018
Joulun kattaukseen
Aiemmin syksyllä ostamistani mariskooleista (smaragdi ja karpalo) innostuneena ostin nyt joulu pöytään Kastehelmi tuikkulasit samoissa väreissä. Mun mielestä nuo on vaan niin jouluiset värit.
KatjaS
KatjaS
torstai 20. joulukuuta 2018
Joulu tulee
En tiedä mistä johtuu, mutta tuntuu et multa on taas joulu mieli jotenkin kateissa. Olen koristeita laittanut, leipomiset tehnyt, samoin suurimmat siivoukset. Lahjatkin on mun osaltani hankittu, mutta jotenkin ei vaan saa viritettyä itseään kunnolla joulun tunnelmaan.
No jospa tässä loppu viikon aikana onnistuisi löytämään sen joulun tunnun jostain. Tai sitä ainakin toivon.
KatjaS
maanantai 10. joulukuuta 2018
Keräilykampanjasta
Cittarissa on taas tänä syksynä ollut ihan hyvä keräilykampanja. Piti taas heti tiedustella nuorisolta onko kampanjassa sellaisia astioita, jotka kelpaisivat joululahjaksi. Ja löytyihän sieltä jotain. Se vaan harmitti kun lasit ja pikku kulhot olivat 4 kappaleen paketeissa.
Tällainen kulho ja lautanen tuli ostettua myös itselle
Mä kun levitin nämä lattialle kuvausta ja paketointia varten, mun karvainen apulainen tunki itsensä porukoihin. Piti sellaista meteliä et piti hänestäkin kuva napata

maanantai 3. joulukuuta 2018
Lakkiaiset 1.12.
Lauantaina tuli lakkiaiset vietettyä. Eikä lopulta paljoa eroa nämä joulukuussa vietettävät kesäkuussa vietettävistä. Sään puolesta meinaa. Näin joulukuussa tietää vaan sata varmasti ennakkoon et vieraat juhlivat kaikki sisällä.
Tarjottavat tein pääsääntöisesti itse. Tuttuun tapaan anoppi teki allergisten tarjottavat, ja miniä voileipäkakut.
Juhlat onnistuivat hyvin. Vieraitakin tuli ihan mukavasti, vaikka osansa verotti anopin sunnuntaiset synttärikekkerit.

perjantai 23. marraskuuta 2018
Iloista aikaa
Tiistaina saatiin todella hyviä uutisia kun syksyn uusien ylioppilaiden nimet julkaistiin. Meidän nuorempi poika saa valkolakin. Lakkiaiset ovat ensi viikon lauantaina. Mä olin ennakkoon niin taikauskoinen etten tehnyt mitään suurempia suunnitelmia juhlien suhteen. Niin kuin se jotain olisi vaikuttanut.
No tiistaina tein kiireellä kutsut ja postitettiin ne heti. Keskiviikkona aloitin leipomisen, ja tänään tehtiin alakerrassa suursiivo (samalla jo joulu siivo, lähempänä joulua vaan normi ylläpito siivouksen). Huomenna on vuorossa yläkerta. Nyt on ihan joulu fiilis kun kaikki on siivottu ja jouluvalot ja tontut ovat jo esillä.
Mukavaa joulun alus aikaa

lauantai 17. marraskuuta 2018
Risuista ja vähän muutakin
No niin tässä nyt kuvia niistä risu väsäilyistä. Mitään ihmeellistä en niistä tehnyt, mutta sain uuden kranssin ulko-oveen, sekä paviljongin päätyyn.
Tähän oven kranssiin olen suunnitellut ripustavani ylä reunaan jotain jouluista roikkumaan.
Viime vuonna tein paviljonkiin kranssin joulukuusen alaoksista. Kranssin tarkoitus on vain toimia pohjana valoille.
Muuten aika on kulunut paljolti kutoessa. Eka kudonta homma oli tilatut töppöset. Hetken aikaa pähkäilin näitä, mutta onnistuivat lopulta.
Töppösistä jäi lankaa, joten etsin ohjeen mihin se toivon mukaan riittäisi. Ja riittihän se pieneen helmineule pipoon.
Töppösistä innostuneena kokeilin niitä aikuisten koossa. Oli siinäkin säätelyä, kun mun lankani ei ole saman paksuista kuin ohjeessa. Pienen säätämisen ja parin purkamisen jälkeen sain kuin sainkin ne tehtyä. Nyt on vielä pari uutta väriä odottamassa kudontaa.
Mukavaa viikonloppua

tiistai 13. marraskuuta 2018
Kävi tuuri
Mulla kävi tuuri pari - kolme viikkoa sitten. Voitin https://sarinkotona.blogspot.com/ arvonnassa Ilona Pietiläisen uusimman kirjan.
Kirjassa on taas tosi ihanan näköisiä kuvia, ja juttuja. Toivottavasti löytyy joku mukava vinkkikin toteutukseen.
En muuten ole unohtanut et mun piti kertoa mitä niistä risuista tuli, en vain ole saanut aikaiseksi käydä kuvaamassa niitä.
KatjaS
keskiviikko 7. marraskuuta 2018
Päiväpeitto
En muista olenko kertonut täällä et meidän vierashuoneessa tehtiin muutos jo aika alku vaiheessa. Sohvan sänky oli sen verran huono et siinä ei pystynyt kunnolla nukkumaan. Mä suunnittelin jossain vaiheessa vaihtavani sen retki sänkyyn. Juttelin siitä työkaverille ja hän kertoi et heillä oli tarkoitus heittää pois hyvä kuntoinen, heille tarpeeton sänky. Seuraavana päivänä sänky vaihtoikin töissä omistajaa. Kotona taas oli kova homma kantaa sohva pois. No sekin onnistui, ja sohva muutti vanhemman neitokaisen kämpille.
Mä innostuin tietty heti et sänkyyn pitää saada sängynpeitto, eikä muuta kuin tuumasta toimeen ja virkkaamaan. Ja nyt reilun kuukauden jälkeen sain sen vihdoin valmiiksi.
Tässä pari muutakin kuvaa huoneesta, nyt kun mun kaikki ompelu- ja askartelutavarat on siirretty sinne.
KatjaS
Mä innostuin tietty heti et sänkyyn pitää saada sängynpeitto, eikä muuta kuin tuumasta toimeen ja virkkaamaan. Ja nyt reilun kuukauden jälkeen sain sen vihdoin valmiiksi.
sängyn takana olevalle patjalle pitää vielä keksiä joku hyvä säilytys ratkaisu |
Tässä pari muutakin kuvaa huoneesta, nyt kun mun kaikki ompelu- ja askartelutavarat on siirretty sinne.
KatjaS
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)