keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Poikien vessasta

En tiedä onko toisille käynyt niin kuin meille, et vanhaa taloa remontoidessa joku paikka aina vaan jää "vähän" vaiheeseen. Tai siis meille on käynyt niin että poikien vessan etuosan katto ja osa seinää (lämminvesivaraajan takana) ovat olleet vielä sellaisessa pinnassa kun olivat meidän muuttaessa (kuukauden päästä tulee kuluneeksi 16 vuotta kun muutettiin).

Siis vessa on alunperin ollut puolta pienempi, ja tämä etuosa on liitetty vanhasta eteisestä, nykyisestä pukuhuoneesta. Tämä väliseinä on tehty toiselta puolelta valmiiksi, mutta toinen puoli on jäänyt tekemättä kun varaaja on siinä edessä. Ja sitähän ei edestä pois siirretä.

Näin viehkeenä se on ollut jo reilut 11 vuotta.
Siis kauheeta et aika on mennyt nopeesti



Mä olen sitä aina välillä pohtinut et jotain pitäis sillekin tehdä, mutta se on vaan jäänyt. Ja varsinkin kun vessa on vaan oman porukan käytössä. No pari viikkoo sitten juttelin isännällekin et joku levy siihen tarttis laittaa. Mut eihän meillä sellaista ollut. Ja tota varten ei viitsi mistään hakea kun sitä menee kuitenkin niin vähän. Sunnuntaina se sitten taas iski. Se idea meinaan. Meillä on pari vuotta sitten rempattu koko alakerta ja siitä jäi silloin laminaattia ja kattopaneelia (mdf-sellaista). Nämä ovat sitten oleilleet siitä asti meidän sängyn alla (jep, luitte oikein) jotta pysyisivät suorina. Niitä on sen verran vähän etteivät riitä oikein mihinkään, mutta poiskaan ei ole viitsitty heittää. No nyt meillä on seinässä laminaattia,vähän ehkä outoa, mut näyttää ihan kivalta. Ainakin verrattuna alkuperäiseen



Katto oli alkujaan näin viehkeä. Tämän väri oli ihan siedettävä, kun ajattelee sitä varaajan takana olevaa oranssista seinää. Se on onneksi niin piilossa ettei saa edes kuvaa :)

Tossa keskellä oleva johto kuuluu pukkarin jouluvaloihin eikä todellakaan
ole pysyvästi tossa




Tässä on nyt katto, seinä ja yhden seinän yläosan kotelo vihdoin valmiina. Vielä kun joskus (lue joku vuosi) saa listat paikoilleen. 



Melkein valmiista nautiskellen

KatjaS

2 kommenttia:

  1. Jossain blogissa oli laitettu laminaatti enempikin seinään ja hyvältä näytti niin kuin teilläkin ;) kannatti laittaa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja oli tosi edullinen kun laminaatti löytyi valmiiksi. Ja nopeakin vielä :)

      Poista