lauantai 2. marraskuuta 2013

Örkki tarra

Mä tein eilen taas pitkästä aikaa yhden tarran. Olen nähnyt sellaisia netissä useampaan otteeseen, ja viime viikolla tuo vanhempi neiti piirsi siitä mallia. Hänen piti suurentaa se mulle sopivan kokoiseksi, mutta se vaan jotenkin kummasti jäi. Taisi olla niin paljon muita kiireitä :) No piirsin sen sit ite eilen (mä en todellakaan osaa piirtää kunnolla). Onnistu ihan kiitettävästi, olen ainakin ite tyytyväinen. Tämä örkki muutti poikien vessaan.



Isäntäkin oli viikolla sen verran kotona et ehti laittaa mun "reelinki" systeemini tuonne puuhellan päälle. Olen jo pidemmän aikaa miettinyt sellaista, mutten ole tointunut etsimään mistään sopivaa. Nyt mä päätin et kunhan me joskus mennään Ikeaan, katson sieltä. No sit keksin et sellaisen voisi laittaa ihan koukuilla ja verhotangolla. Tuolla sivuseinällä olevat koukut ovat alkuperäiset, eli me laitettiin vaan tonne taakse. Melkoisen samanlaiset. Mä toden näköisesti joku päivä maalaan koukut ja tangot mustiksi, kunhan vaan itsestäni sen verran irti.




En ole muuten tainnut muistaa kertoakaan et Prismaan oli vihdoinkin tullut patakintaita tähti kuviolla. Mä olen reilun kuukauden joka kauppa reissulla tarkastanut hyllyt, ja nyt mun odotus vihdoin palkittiin.



Eipä tässä muuta tällä kertaa. Sateisen harmaat lauantait.


KatjaS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti