keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Vuonna -99

Vuonna -99 20. toukokuuta oli torstai. Olimme vieneet lapset mummulaan yökylään jo edellisenä iltana, ja aamulla suunnistimme sairaalaan synnytyksen käynnistystä varten. Vähän jännitti miten käynnistys lähtee sujumaan, mutta toisaalta olin jo aivan valmis luopumaan vatsasta.

Lääkäri päätti yrittää käynnistystä tipalla. Kätilö yritti laittaa tippaa mulle, mutta mun suoneni ovat sen verran piilossa, ettei hän toisellakaan kerralla onnistunut löytämään suonta. Ei todellakaan kivaa tällaiselle neulakammoiselle kuin minä. Lääkäri tuli paikalle yrittämään. Meinasi vähän hermostuttaa kun hän pyöritteli mansettia käsissään ja pohti et mitenkäs se laitettiinkaan (ylilääkäri, joka ei ollut laittanut tippaa pariin vuosi kymmeneen). No hän onnistui, eikä paikalle jouduttu kutsumaan muita.

Tällä kertaa kaikki eteni tosi nopeasti. Mä istuskelin keinutuolissa melkein koko ajan. Katselin kelloa ja hengittelin ilokaasua (ei se mitään auttanut, mutta piti ajatukset kasassa). Kätilö kävi pari kertaa huoneessa, toi jälkimmäisellä kerralla isännälle ruokaa. Siinä isännän syödessä mulla alkoi tuleen olo et halkeen ihan just siihen. Isännän tiedustellessa tarviinko apua, käskin hänen vaan jatkaa syömistä. Sit tulikin sellainen olo et huh huh. Isäntä painoi hälytyskelloa ja juoksi ovelle huutaan apua. Mä otin itse pari askelta et pääsin sängyn reunalle. Siinä vaiheessa kätilö tuli opiskelijan kanssa paikalle. Opiskelija alkoi laittaa jalkatukia sänkyyn. Muistan vaan kun kallistuin sängylle ja ajattelin et sanokaa mitä sanotte, mä ponnistan nyt. Sit kaikki tapahtuikin samaan aikaan, mä ponnistin, kätilö "tönäisi" mut kyljelleen, nosti vauvan vatsalle ja sanoi opiskelijalle et paina tota nappia.

Meidän nuorempi herra syntyi kello 12.35 yhdellä ponnistuksella 3 tunnin ja 5 minuutin synnytyksen jälkeen. Pituutta hänellä oli 53 cm ja painoa 4220 g. Kätilö pyyteli myöhemmin anteeksi sitä ettei ollut ehtinyt kunnolla synnytykseen mukaan.

Nyt tuo samaínen pikkuinen on komea nuori mies ja meidän perheestä pisin <3


KatjaS

2 kommenttia: