perjantai 25. syyskuuta 2015

Roskapöntöistä

Mä olen ollut viime perjantaista asti saikulla olka päästäni, ja kyllä on muuten tullut aika pitkäksi. Eli jotain pientä puuhastelua on pitänyt keksiä, siis sellaista, jossa ei tarvii kättä nostaa ylös lainkaan.

Edellisiltana sitten keksin ruveta tuunailemaan kahden nuorimman vanhoja roskapönttöjä (ovat keväästä asti seisoneet tyhjän panttina kuistilla).

Alku tilanne oli tällainen (tai no eri kuvat, mutta kuitenkin).


Päälle suhuttelin pari kerrosta harmaata spraymaalia (kuva ekan kerroksen jälkeen).


Sitten vaan sabluunan avulla teksi kylkeen. Oli vaan hankalaa laittaa kun pöntön pinta oli noin epätasainen. Varsinkin tuon alemman, kun teksti oli noin pientä.



Nyt on tarkoitus laittaa toinen kuistille sateenvarjoja varten, ja toiseen laitan askartelussa käytettävät tapetti rullat.

KatjaS

5 kommenttia:

  1. tulipa tosi hienot ruukut ! Oletko tilannut jostain nuo sabluunat ? tahtoisin myös kokeilla sabluunalla tehdä jotain.

    VastaaPoista