maanantai 6. heinäkuuta 2015

Muuttavia kukkia

En tiedä oliko helle pehmittänyt pään, vai mikä, mutta sain eilen päähäni alkaa siirtelemään kukkia maasta toiseen. Oli ihan päähän pisto, mutta pakko oli ryhtyä tuumasta toimeen, kun vielä ennusteet lupasivat tälle viikolle viileämpää ja sateisempaa.

Eli paviljongin takana olevasta maasta lähti toiseen paikkaan akileijat, punainen ja vaaleanpunainen päivänkakkara. Hopeahärkki ja joku toinen maanpeitekasvi saivat häädön.


Terassin rappujen vieressä olevasta maasta tuohon yllä olevaan siirtyivät lupiini ja särkynyt sydän. Vastaavasti sieltä pois otetut tulivat tähän. Lisäksi tästä lähti pois pisamakello ja joku toinen valtavasti leviävä kukka.


Tätä kohtaa tuijotin päivällä kun olin terassilla kahvilla, melkoista viidakkoa vai mitä?


Tässä taas kahden päivän saalis pois revittyjä kukkia. Saavat olla kärryissä kuivumassa ennen kompostiin menoa.


Ja mun juhannuksena tekemistä ampparipesistä eka pääsi jo eilen vihdoin paikoilleen.


Eipä tässä muuta. Mä alan henkisesti valmistautumaan huomiseen. Meidän lapsiluku kun pienenee taas huomenna yhdellä kun kuopus lähtee kaverinsa perheen mukana mökkeilemään. No onneksi on edes tuo yksi kesätyöläinen joka on kotona :)

KatjaS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti