torstai 6. maaliskuuta 2014

Verho

Nyt kun meidän sänky on makkarin ikkunan edessä, mun puolelta sänkyä on suora näköyhteys meidän eteiseen. Se ei haittaa mitenkään ihmeemmin, eikä keittiön valo häikäise, mutta. Lasten ollessa kuitenkin tuon verran isompia, välillä kotiin tulee näitä yökukkujia mitä ihmellisempiin aikoihin. Eikä ole kivaa et itse on suoraan "näyte ikkunalla". Oikein puistattaa ajatella miltä näyttää suu auki ja kuola poskella nukkuessa. No eipä siitä mieli kuvasta enempää. Isäntä on kauan halunnut paljeovea olkkariin. Mä en taas ole lämmennyt sellaiseen lainkaan. En tiedä mistä johtuu, mutta en vaan tykkää niistä. Tässä joku aika sitten keksin et laitan tohon olkkarin ja makkarin väliseen oviaukkoon verhon. Se tuo vähän näkösuojaa, mutta ei kuitenkaan vie tilaa. Eilen sit vihdoin sain tangon paikoilleen ja tänään jopa verhon siihen. Verho on Luhdan Laine, ja sen kuuluu olla tuollainen ryppyinen (tosi iso plussa siitä ettei saa silittää).

Ei paljoa kiinnitä huomiota kun on vedetty sivuun



Eteisestä katsottuna. Eihän tuo paljoa suojaa, mutta
kuitenkin. On muuten taas nätisti pedattu
sänky :)
Paljon muuta ei hommat ole vieläkään edistyneet. No keittiössä vaihdoin parin katto jutskan paikkaa.






Jospa sitten lähtis hommiin. Tai sit vaan lukemaan. Ehkä.

KatjaS

4 kommenttia: