keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kuistilla

Eilen piti sitten tapetoida tuo meidän kuisti. Pakoksi sen eilen teki se, et se oli paras tehdä ennen kuin ulkoa tuo lisää kukkia kuistille odottamaan kellariin vientiä. Eihän se nyt mikään iso homma ollut, kaikkinensa vei reilun tunnin. Tapetti on samaa kuin keittiössä. Tykkäsin tosi paljon vanhastakin, mutta se meinasi loppua kesken silloin kun laitoin sitä, ja sen vuoksi se oli paikoitellen melkoista tilkkutäkkiä.

Ennen



Jälkeen



Tässä on näitä sisälle pelastettuja kukkia.


Nämä siirtyy talveksi kellariin, kunhan toinen lopettaa
kukintansa


Onko toisten eteisessä/kuistilla tämän näköistä? Mä olen Oskun kanssa kahdestaan kotona, eli viisi kenkäparia puuttuu ja silti näyttää tältä. Ja meillä on tuolla peilikaapissa kolme kuistin levyistä hyllyä kengille.


Muutenkin jotain ylimääräistä kerääntynyt tänne. Nämä on pakko kantaa autoon odottamaan keräysastioihin vientiä. Sen jälkeen täytyykin muuten vähän suorittaa uudelleen järjestelyjä pikku tavaroille.




Eipä muuta kuin innolla tuon kuistin kimppuun.

KatjaS

2 kommenttia: