sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Hengissä

Siis takapihan pensaat ovat vielä hengissä. Ja olen kyllä itsekin, vaikka täällä käynnistä on taas aikaa vierähtänyt. Viikot menevät vaan niin nopsaan. Töissä on ollut nyt reilun kuukauden sellainen kiire että oksat pois. Mä olen aikaisemmista vuosista poiketen töissä tehnyt nyt kesäkukka kuormia, eli kärvistellyt kuumissa huoneissa päivät. Iltaisin on sitten melkoisen puhki, eikä jaksa oikein mitään tehdä.

japanin ruusukvitteni

peruukkipensas


höyhenpensas


helmipensas


Olen kokeillut paria uutta leivonta reseptiä, ja molemmat ovat olleet sellaisia että aion kyllä tehdä toistekin.

bebepiirakka


mantelinen mansikka-raparperikakku


KatjaS

4 kommenttia:

  1. Loma puolessa ja kesäkukat hankkimatta!
    Josko ensi viikolla ehtisin kaupoille - samaan loistoon en yllä kuin sinä pihassasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään näin paljoa olisi jos muualla olisin töissä, ehkä :D

      Poista
  2. Edellisellä pihallani oli tuollainen ruusukvitteni. Tosi kaunis kukkiessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä. Mä yritin ensin monta vuotta kasvattaa meillä pihan puolella, mutta ei suostunut kasvamaan. Talon takana on sitten viihtynyt :)

      Poista