sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Viikonlopun puuhasteluja

Viikonloppuun on mahtunut monen näköistä puuhastelua. Eilen käytiin päivällä ensin pyörähtämässä silakkamarkkinoilla ja sen jälkeen tehtiin päärynähilloa. Päärynöitä oli kuorittuna 4.6 kiloa. Tänään tehtiin toinen annos johon kuorin 4 kiloa päärynöitä. Eli melkoisen hyvin meidän Pepi tuotti satoa kun ihan kaikkia en hilloksi tehnyt.



Lisäksi innostuin tekemään cookieita kun sain viikolla niiden ohjeen. Niissä meni vaan paistamisessa loppujen lopuksi melkoisesti aikaa.



Lisäksi olen tietty ollut Masin kanssa. Tällä kertaa Masi jäikin viikoksi meille hoitoon. Saas nähdä miten viikko menee. Toivottavasti ei öisin tarvitse ulkona käydä kun aamulla pitää kuitenkin herätä töihin.

KatjaS

2 kommenttia:

  1. Meillä on myös Pepi päärynäpuu teki peräti kolme päärynää. Ne oli sen ensimmäiset. Tämä lajike taitaa kypsyä aika myöhään.Koska ne oli teillä kypsiä? Jos satoa alkaa tulemaan teen minäkin hilloa. Mitä muuta niistä voisi tehdä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin osa oli vielä melko kovia, mutta kerättiin kaikki samalla kertaa. Mä olen hillon lisäksi käyttänyt näitä kaurapaistoksessa.

      Poista