keskiviikko 19. elokuuta 2015

Aikaansaannoksia ja uusia mukeja

Viime viikonloppu meni mun osaltani melko pitkälti sisällä (mitä nyt ne sipulit kävin nostamassa ja jotain pakollista pientä tekemässä). Sain viime viikon lopulla ihan mahdottoman räkätaudin, joka tuntuu onneksi jo menevän ohi. No eihän sitä koko aikaa voinut ihan tyhjän panttina istua, ja kun Cittarissa olivat langatkin tarjouksessa, niin pitihän sitä parit uudet villasukat kutoa. 

Oikealla olevat junasukat on tehty vauvojen sukkien ohjeella, mutta
mahtuvat omaan jalkaan

Eilen taas koin aivan selvää johdatusta. Päivällä koulun ruokiksella huomasin facessa VIherkäisen ilmoituksen et GG:n uutuuksia saapunut. Mun taas piti koulun jälkeen käydä yhden asiakkaan luona joka sattui asumaan samalla suunnalla kuin Viherkäinen on. Siis eikö ollut aivan selvää johdatusta et mun pitää poiketa siellä? Ja kyllähän sieltä sitten pari uutta mukia tarttui mukaan, niitähän kun ei meidän huushollista ennestään löytynytkään ;)



KatjaS

2 kommenttia:

  1. Hauska idea tehdä junasukat aikuisen koossa! Millaiset ovat käytössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat olleet jalassa vasta sovituksen verran, mutta jahka ilmat viilenevät otan ne itselle käyttöön :)

      Poista