perjantai 8. marraskuuta 2013

Valoa

Sain eilen muurin maalauksen valmiiksi. Kyllä muutti niinkin pieni homma kummasti koko nurkkaa. Ja varsinkin kun maalasin peltien varret (?) mustiksi. Ne on ollut reilut  vuotta saman väriset muurin kanssa. Nyt olen kyllästynyt kun kaikki pöly on näkynyt niin hyvin. Ja kun nuo reelingit laattojen yllä tulivat mustiksi, ajattelin et nämäkin voisi olla mukavat mustina.



Nälkä taas vain kasvoi syödessä, ja nyt mä haluaisin jonkun keinon millä vaihtaa näiden lasitiilien väriä. Niiden pitäisi kuitenkin vieläkin päästää valoa läpi. Mahtaakohan siihen olla mitään keinoa?


Mistäköhän taas johtuu, mä kun olen jo varmaan kuukauden odottanut että voisin laittaa jouluvalot paikoilleen, niin nyt kun niiden laitto olisi ajankohtaista mua ei innosta yhtään. Pakko kyllä myöntää ettei innosta mikään muukaan. Iski varmaan joku äkillinen kaamos masennus aamulla. Väkipakolla yhdet ripustin keittiöön, iltapäivän ja illan aikana koitan saada loputkin. 

Tästä lähtee verhot pois samalla kun vaihdan jouluverhot

Tämä koittaa nyt ottaa itseään niskasta kiinni ja saada jotain aikaiseksi. Mukavaa perjantain jatkoa kaikille!

KatjaS

2 kommenttia:

  1. Kannattaa kysellä maalikaupasta, onko mitään keinoa noihin lasitiiliin .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaan ihan ekana kokeilla sellaisella ikkuna kalvolla. Jollei sillä onnistu, pitää kääntyä maalikaupan puoleen :)

      Poista