maanantai 13. toukokuuta 2013

Ihan tavallinen maanantai

Vai mitenkäs siinä laulussa sanotaan? Joka suhteessa kyllä tavallinen, kun ei taas(kaan) tunnu saavan mitään aikaiseksi. Tiskikoneen olen sentään saanut päälle (olen ollut hereillä reilut 3 tuntia). Ja itse asiassa olen jo pohtinut pyykin pesua. Eikös sitä sanota että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Mä oon suunnitellu jo niin hyvin et se vastaa ainakin 85 prosenttia. Tässä pyykin pesussa on nyt pohdinnan alla se, kannattaako mun viedä pyykit ulos kuivumaan. En edes tiedä onko sadetta luvattu. Meillä vaan teline sattuu olemaan niin suojaisassa paikassa, että kevät saa tulla aika pitkälle ennen kuin meillä pyykit kuivuvat ulkona. No tarvii vielä miettiä hetki...

Iltapäivällä on edessä vielä yksi vanhempain vartti tälle keväälle. Sinne mun kelpaakin mennä kun on oikein oma kuljettaja ja kaikki. Samalla tarvii muistaa hakea lisää ontelokudetta, että saa virkattua maton valmiiksi. Hain sitä perjantaina 3 rullaa koria varten, ja innostuin taas virkkaamisesta. Ja kun kudetta jäi, ajattelin tehdä korille maton kaveriksi. No eihän se 3 rullaa siihen tietenkään riittänyt. No illalla on taas hyvää aikaa virkata kun katselee jääkiekkoa. Ja huomenna voisin yrittää neuloa koriin sisuskankaan (suunnittelua, suunnittelua taas). Laitan kuvia kun molemmat ovat valmiina.


Loppuun vielä muutama kuva, jotka ei taaskaan liity asiaan yhtään.



Meidän Osku-herra vanhemman neidin
piirtämänä




Nämä avaimet eivät ole tuon Mom´'s hotelin
huoneiden avaimia


Nyt laittamaan se pyykkikone päälle. Ja leikkaamaan yksi tarra.

KatjaS


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti