torstai 5. joulukuuta 2013

Pieniä pipoja

Käytiin eilen illalla tyttöjen kanssa kaupungilla. Mulla oli tarkoitus poiketa Huvilassa, mutta se oli tietysti kiinni. Löydettiin me sentään joitain liikkeitä, jotka oli auki myöhempäänkin. Kodinonnessa oli taas kaikkea kivaa tähtikoristetta näin joulun kunniaksi. Jotain tarttui mukaankin. Laitan niistä kuvaa kun saan suunnittelemani projektin valmiiksi. Mutta muuten mä ihastuin siellä pullojen pipoon. Siis sellaisia pieniä, punaisia tupsupipoja. En mä tietenkään ostanut sellaista, en edes katsonut hintaa, kun sellaisen saa tehtyä itsekin. Eipä muuta kuin Prisman lanka hyllylle. Sieltä mukaan valikoitui Red heart shimmer merkkistä lankaa. Kotona puikot sauhumaan ja pipoja kutomaan.




Kudoin nämä kaksinkertaisella langalla, jotta niistä tuli vähän "muhkeamman" näköisiä. Alkuun loin 24 silmukkaa, ja kudoin koko pipon joustinneuleella. Riittävän pituuden jälkeen tein joka kerroksella yliveto kavennuksia. Tupsun tekoon käytin Novitan pienintä tupsukehikkoa (on muuten tosi näppärä laite). Osaan ompelin Eurokankaan nauhasta leikatun tekstin. Eilen sain kudottua kuusi pipoa valmiiksi. Tupsuja on yksi valmiina odottamassa. Tänään nähdään saanko yhdestä kerästä seitsemän valmista pipoa. Nyt pitää vaan ostaa glögi pulloja, ja meidän perheen "joulukukat" ovat valmiita :).

KatjaS

2 kommenttia: