tiistai 20. elokuuta 2013

Syysflunssa

Sain kun sainkin eilen otettua itseäni niskasta kiinni ja alettua kotihommiin. Silitin jopa pyykit ja se on jo aikast paljon, mä meinaan inhoon sitä hommaa. Nytkin tein sen vaan sitä varten että sain sen vuositauluni silitettyä ja laitettua kehyksiin.



Vaihdoin jo pihalla pariin ruukkuun syksyisempiä kukkia kesäkukkien tilalle. En tiedä mistä johtuu, että osa lobelioista ja marketoista on ihan ruskeita.

Ulko-oven viereen syklaami

Pikkuterassin pöydälle syysasteri

Oli muuten hyvä, että päivällä toinnuin jotain tekemään. Iltapäivällä iski flunssa päälle melkoisen yllättäen. Ilta meni peiton alla palellessa. Mun piti fiilistellä illalla katsomalla telkkarista Cocktail, mutta en sit edes aloittanut katsomista kun torkahtelin jo puoli ysin aikaa. Pitää joku kerta kattoa se videolta (löytyy meinaan vanha kunnon vhs-versio iteltäni, jos se vaan toimii vielä).

Loppuun muutama kuva pikkuterassin kukista, on varmaan melko mielenkiintoista kerätä ne syksyllä pois kun osa on vähän solmussa.





KatjaS


2 kommenttia:

  1. Täällä krassi jo kukkansa kukkinut...:)

    VastaaPoista
  2. Meillä onneksi osa jaksaa vielä kukkia. En kyllä tiedä miten kauan kun yöt alkavat viiletä.

    VastaaPoista