perjantai 2. elokuuta 2013

Kasvimaalla

Kävin tänään aamulla hakemassa Prisman kesäpihalta sitä reunusnauhaa kasvimaan reunaan.

Kerran öljyttynä

2 kerrosta öljyä, väri sama kuin pihalaatoissa

Uusi käytävä ja korotetut laidat

En muista olenko kertonut teille kun haaveilin tohon terassin reunassa olevien rappujen päälle uutta kaarta. Haave tuli kun näin Prismassa sellasen. No tänään kun käytiin siellä ajattelin et ostan sellaisen. Myyjältä kuin kysyin, ni heillä ei ole yhtään pakettia jäljellä. Vähänkö järkytyin. Onneks oli malli jäljellä. Me sitten myyjän kanssa purettiin malli ja mä kannoin sen tyytyväisenä autoon :). Oli muuten melkoinen homma irrottaa vanhasta viiniköynnökset ja jouluvalot (ovat paikoillaan ympäri vuoden, uppoavat hyvin oksien sekaan).

Vanha kaari odottaa terassilla äitini luokse
pääsyä


Lähikuvaa kaaresta

Tuuheat köynnökset nostettuna kaareen

Nostin illalla puolet meidän porkkanoista

Osku sai taas herkutella

Vadelmiakin tuli taas 0,5 litraa. Pakkasessa melkein 3 litraa omasta maasta saatuja. Ja ainakin litra on syöty. Eli hyvin on tullut vattuja. Ja ihan komeen kokoisia.




Aloin taas yhtä projektia, johon sain idean Unelmien talo ja koti lehdestä. En tosin tiedä milloin jatkan sitä, mutta ainakin on saatu se alulle.


KatjaS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti