Onpahan ollut mahtava keli vapaapäivän kunniaksi. Mäkin intouduin tekemään pihahommia (kaikki oli vielä talven jäljiltä). Alun alkaen nurmikko piti haravoida, mut se oli lähtenyt sen verran hyvin kasvuun et se jäi ja siirryttiin suoraan leikkaamaan. Muuten katkoin kuopuksen kanssa talven törröttäjät, ja kaksi keskimmäistä silppusivat ne. Lisäksi laitoin maahan perunat ja sipulit sekä salaatin ja porkkanan siemenet. Ja parvekelaatikoihin ruusupapua ja krassia. Lisäksi innostuin pesemään pyykkiä neljä koneelista, lomailijat saavat huomenna jatkaa sitä hommaa kun meikäläinen on töissä.
Kuvat nappasin ruusuista jotka ostin äidin haudalle ja anopille.
KatjaS
torstai 5. toukokuuta 2016
sunnuntai 1. toukokuuta 2016
Vappua
Meidän vappu on taas mennyt melkoisen tutulla kaavalla, tosin sillä erotuksella et synttärivieraat olivat vapun päivän sijaan jo aattona.
Vaikka eilisen päivän sankari oli isäntä, juhlinnan kohteena oli tämän päivän sankari eli esikoinen.
Jotenkin tuntuu vain niin vaikealta käsittää et yksi mun "vauvoistani" täyttää jo 21 vuotta. Eli mä olen melkein puolet elämästäni ollut äiti. No niin se aika vaan rientää.
Hauskaa vapun jatkoa

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016
Tehoa riittää
Meidän vanha imuri päätti sitten eilen hajota. Tai no olihan siinä jo ennestäänkin joitain vikoja, mutta eilen siitä katkesi säiliötä kiinni pitävä kieleke ja sen takia se ei enää suostunut imemään kunnolla. Eli uusi oli vihdoin pakko hankkia. Onneksi Prisman asiakasomistajapäivät kestävät koko viikon. Eli mekin sitten otettiin suunta sinne. Ainoana kriteerinä mulla oli uudelle se että se on pussiton.
Kyllä muuten huomasi eron imutehossa, vaikka vanhakin hyvä oli (joskus reilu kymmenen vuotta sitten kun se ostettiin). Nyt kelpaa siivota :)
KatjaS
Kyllä muuten huomasi eron imutehossa, vaikka vanhakin hyvä oli (joskus reilu kymmenen vuotta sitten kun se ostettiin). Nyt kelpaa siivota :)
KatjaS
keskiviikko 20. huhtikuuta 2016
Juhannus muumi
Kaupasta kotiutui tänään uusin muumien sesonki muki Juhannus. Mä tykkään siitä kun se on vähän erilainen kuin aiemmat :)
KatjaS
KatjaS
lauantai 16. huhtikuuta 2016
Heräämisen merkkejä
Kiertelin eilen illalla pitkästä aikaa pihalla katsastelemassa. Ja kyllä siellä jo aivan selviä kevään merkkejä näkyi.
Lamoherukassa on jo ihan kunnon lehden alut.
Vielä kun saisi itsensä kunnolla hereille, taitaa tosin olla turha toivo.
KatjaS
Lamoherukassa on jo ihan kunnon lehden alut.
Vielä kun saisi itsensä kunnolla hereille, taitaa tosin olla turha toivo.
KatjaS
sunnuntai 10. huhtikuuta 2016
Huilailua
Siinä meni taas viikko. Tällä kertaa uuteen totutellen. Aloitin maanantaina työt uudessa paikassa, ja viikko meni tehden pitkiä päiviä. Illat menivätkin toipuessa, samoin eilinen. No kait tähän pian taas tottuu, ja varsinkin kun edessä on valoisampi aika :)
Alla olevat kuvat on otettu viikko sitten Prykissä, jossa olimme isännän kanssa 5-kympisillä.
KatjaS
Alla olevat kuvat on otettu viikko sitten Prykissä, jossa olimme isännän kanssa 5-kympisillä.
KatjaS
perjantai 1. huhtikuuta 2016
Aluset
Meille on joskus vuonna tikku ja kivi, tai jo vähän ennenkin, ostettu kertakäyttölautasten alla käytettävät "tuki lautaset". En tiedä mikä niiden varsinainen nimi on, mutta ne tekevät lautasista jykevämmät. Eihän meillä ole ainakaan kymmeneen vuoteen edes käytetty kyseisiä lautasia, mutta nuo aluset ovat jääneet nurkkiin pyörimään. Nyt tässä yhtenä päivänä muistin ne taas, ja pakkohan niille oli jotain tehdä.
Eli alussa oli 12 tällaista
Suhuttelin ne valkoisella maalilla niin hyvin kun pystyin (ja maalia riitti). Sen jälkeen tuskailin sabluunaan tekstin, ja töpöttelin maalia alusiin.
Eipä tullut teksti keskelle, eikä muutenkaan ihan kunnolla. On sen verran haastellinen tuollainen epätasainen alusta, mutta voihan noita silti jossain käyttää.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)