lauantai 19. heinäkuuta 2014

Avajaisissa

Käytiin tänään veljen tyttären liikkeen avajaisissa. Hän työllisti itsensä avaamalla hevostarvikeliikkeen Raumalle. Mä en itse tiedä hevosista ja niiden tavaroista mitään, mutta kuvia kuitenkin räpsin, ja lupasin hänelle tehdä blogiini pienen mainospostauksen. Pitemmittä puheitta kuvien pariin:









Mikäli kiinnostuit, liike sijaitsee osoitteessa Äyhönjärventie 1, 26100 Rauma.
Avoinna se on ma - pe 10 - 18 ja la 10 - 14
Facessa pääset seuraamaan Rauman-Hevostarvikeliike

KatjaS

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Aloitellaan

Pikku hiljaa saa ruveta aloittelemaan juhlien valmisteluja. Tai no jotain pientä on jo tehty. Esikoinen ja kuopus pääsivät eilen (lähes riemusta kiljuen :) ) puhdistamaan aidan vierustan rikkaruohoista. Vanhempi neiti taas pesi yläkerran ikkunat. Mä itse vaihdoin osan kesäkukista. Kylvin keväällä pikkuterassin parvekelaatikoihin krasseja kuten joka vuosi. Tänä vuonna niistä ei itänyt yksikään. Ja helteen seurauksena siinä olleet orvokit venahtivat pituutta oikein kunnolla.

Annansilmiä ja leijonankita




Samoin kuin toisen pään rappusilla olleet orvokit.

Karjalanneito


Amppelitkin meni vaihtoon

Verenpisarat



Illalla tein vielä piparitaikinaa, joista olisi tarkoitus tehdä peukkuja (pipareita) tänään. Leiriläiseltä tuli eilen päivällä viestiä, että hän on saanut suoritettua kaikki ulkoläksynsä. Hän itse jännitti niiden suoritusta kovasti, hänellä kun on paniikkihäiriön lisäksi lukihäiriö, ja nuo opeteltavat tekstit ovat vähän hankalia. No ne on onneksi kunnialla hoidettu ja voidaan alkaa keskittymään juhlien järjestelyyn.


Mukavaa viikonloppua

KatjaS

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Mehikasvi

Mä ostin viime vuoden kesäkuussa Terrasta itelleni mehikasvi-istutuksen (kuva täällä). Syksyllä mietin niiden istuttamista maahan, mutta joku ihmeen laiskuus kohtaus (???) iski, enkä tointunut tekeen sitä. Sen sijaan kannoin ruukun meidän kuistille ikkunan eteen. Ja yllättävän hyvin näkyi siinä talven viihtyvän. Pari mehitähteä kuoli talven aikana, mutta muuten näyttää ihan hyvältä.



Olin kyllä tosi iloisesti yllättynyt viime viikolla kun huomasin että nuo alkavat kukkia.

KatjaS

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Olipahan taas päivä

Meillä lähti eilen nuorempi poika rippileirille. Mua vähän jännitti ennakkoon tuo lähtö, mutta hyvin se meni. Meidän nuorimies kun ei ole ikinä ollut noin pitkää aikaa pois kotoa. Joo, hän on jo 15-vuotias, mutta meillä meni lähes kymmenen vuotta hänen oireillessa paniikkihäiriötä. Kuudennen luokan luokka retkellä hän oli kolme yötä reissussa (isäntä oli mukana valvojana ja nukkui samassa huoneessa). Muuten hän ei niin hirveästi ole öitään viettänyt muualla kuin kotona. Nyt varmaan menee hyvin, kun eka yö jo onnistuneesti takana.


Muuten eilinen päivä meni "reissatessa". Käytiin muu perhe Porissa. Ja pakko myöntää että tehtiin muutama onnistunut ale löytö. Kaikille löytyi jotain vaatetta tai jalkinetta, myös riparilaiselle.


Tämä päivä onkin sitten ryydytty kotona vesisadetta manaillen. Ei meillä kyllä mitään ihmeellisiä suunnitelmia ollut toteutettavaksikaan. Mä olen virkkaillut taas vaihteeksi. Nyt afrikkalaisia kukkia. Saas nähdä mitään saan niistä aikaiseksi.


Tuota yllä olevaa koria olen pohtinut, siis että jätänkö sen tuollaiseksi vai maalaisinko sen. Vaikea päätös vai mitä?

Aurinkoisempaa huomista toivoen

KatjaS

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

70-vuotisjuhlat

Meillä oli tänään isäni 70-vuotisjuhlat. Vähän jännitti ennakkoon kun oli ekat sukujuhlat ilman äitiä, mutta hyvin kaikki meni. Veljeni poika teki vaimonsa kanssa ruuat ja kakun (molemmat ovat alan ammattilaisia). Ennen vieraiden tuloa meitä oli kaikki kynnelle kykenevät keittiössä auttamassa ruokien esille laitossa. Mun osakseni lankesi astioiden etsiminen. On yllättävän vaikeaa toisen kodissa, vaikka paikka onkin tuttu. No homma onnistui hyvin. Ruoka oli pöydässä kun radiosta tuli yhden aikamerkki (vieraat oli kutsuttu yhdeksi).
Ruoka oli todella hyvää. Tosin taas kerran tuli syötyä liikaa :)




Kahvin kanssa oli mansikka kakkua ja mokkapaloja.


Loppu ilta meneekin noita herkkuja sulatellessa.

KatjaS

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Netistä bongattua

Mä olen kesällä muutamaan otteeseen nähnyt netissä kuvia, joissa kastelukannusta on laitettu roikkumaan teko kristalleja. Näin myös yhden kuvan jossa sellaisia oli laitettu roikkumaan vanhaan seinässä olevaan hanaan. Mun mielestä ne on ollut tosi kivoja, joten pakkohan sellaista oli itsekin yrittää. Eipä muuta kuin kastelukannu, "kristalleja" ja siimaa. Ja tässä on lopputulos:



Onnistui hyvin, mä tykkään.

KatjaS

torstai 10. heinäkuuta 2014

Kuumaa

Järkyttävää tämä kuumuus. Mä en todellakaan ole mikään helteiden ystävä ja tämä viikon kestänyt paahde alkaa jo riittää mulle. Ja rupee iskeen pieni paniikki noiden kukkien suhteen. Alku kesästä tuntui et ne paleltuu tai hukkuu, ja nyt ne palaa karrelle. Oikein mukavaa kun reilun kahden viikon päästä on rippijuhlat ja kukat on siihen mennessä ihan entisiä.






Nuokin ylläolevat toden näköisesti lopettavat kukintansa siihen mennessä. Kesäkukista puhumattakaan, muutama on jo aivan pystyyn kuollut. Harmittaa vaan ostaa uusia tässä vaiheessa. Tosin eivät ne kuivettuneetkaan houkuta kun vieraita tulee.

KatjaS