maanantai 29. huhtikuuta 2013

Flunssa vaan pahenee

Mä jo luulin seläyttäneeni flunssan, mutta ei. Päin vastoin tänään on taas tuntunut pahenevan. Meneepä näillä näkymin vappu kivoissa merkeissä. No enpä kyllä muutenkaan meinannut mitenkään kovin railakkaasti juhlia.  Simaa voisi juoda. Sen teko on kyllä vasta suunnittelu asteella. Tosin esikoista lainatakseni vaikka tekisin sen vasta tänään, ehdin juoda sen ennen vappua. Mulla on paha tapa ruveta juomaan sitä heti kun olen saanut aineet sekoitettua. Meillä ei muut voi ymmärtää miten mä pystyn siihen. Ja miten mun maha kestää, kai se vaan on vuosien harjoittelun tulosta.

Tässä on nyt kuva siitä mun eilisestä palo ämpäri projektista. Murattikin on valmiiksi ostettu, kunhan isäntä vaan saa ripustettua ämpärin ulos.


Tota numero maalatessani innostuin taas numeroista, ja tein samaan syssyyn numerotarrat aputason laatikoihin.


Kyllä kummasti tuo musta elävöittää muuten valkoista kalustetta.

Eipä muuta kuin siman tekoon ja sen jälkeen peiton alle.

KatjaS

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Jo vihertää

Pihalla meinaan. Vanhat ruukku narsissit ovat nousseet maasta ja nuppujakin on jonkin verran. Sinivuokkojen ensimmäiset kukat ovat auenneet ja krookuksia löytyy jo useammassa värissä. Osaan pensaistakin on tullut jo ihan hyvän kokoisia silmuja.


Unikkoja ja pink pandaa

Sinivuokko

Krookuksia

Viime syksynä istutettuja tulppaaneja

Lupiini ja narsisseja

Päivä menikin rattoisasti pihalla puuhastellen. Ja jonkun verran sainkin kohtia vedellä yli To do-listaltani. Kaikkia puuhia ei kyllä edes löytynyt kyseiseltä listalta. Ja olihan taas pakko toteuttaa joka keväistä tavaroiden paikan vaihtoa pihalla. Tänä vuonna siirron kohteina olivat liuskekivet ja pienet koristekivet (jippii, kivoja kerättäviä). No siirrot on onnistuneesti suoritettu, onneksi.

Västäräkkikin kävi testaamassa liuskekiviä (olivat tässä
 vasta sovitus vaiheessa)

Muutakin mukavaa projektia oli. Armas mieheni toi mulle perjantaina vanhan palo ämpärin ja kertoi nähneensä jossain lehdessä kuvaa maalatusta sellaisesta (mitähän lehtiä on lueskellut kun mä en ole lainkaan huomannut tollaista ideaa?). No eipä muuta kuin tuumasta toimeen. Vielä kun siihen saa ostettua kukkia ja laitettua aitaan roikkumaan.

Tässä vielä alkuperäisen näköinen, huomenna
kuvia tuunailun jälkeen



Taidanpa hakea kahvia ja nauttia maisemista.

KatjaS

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Juhlintaa ja tuunausta

Eilen illalla oli sitten ekat synttärivieraat kahvilla. Ja tänään lisää.

Päivällä ennen vieraiden tuloa käytiin esikoisen ja miniä kokelaan kanssa kaupungilla. Pääasiallisina etsintä kohteina olivat takki ja verho kangas. Molemmat löytyivät, ja jotain pientä muutakin. Verho kankaaksi valikoitui sama kuvio kuin meiltä löytyy jo keittiöstä ja vanhemman neidin huoneesta. Tällä kertaa värinä oli musta, tarkoitus kun on saada huone pimeäksi aamuisin (ikkunat ovat aamu auringon puolella). Kuvaa laitan kun verhot ovat valmiit.

Itse ostin yhden julisteen, josta yritän keksiä jotain kivaa. Laitan siitäkin kuvaa kun olen keksinyt ja tehnyt jotain. Esikoinen osti huoneeseensa kellon (naispuolisten valitsemana). Sitä sitten piti tuunailla, siinä kun ei ollut numeroita. Eipä muuta kuin äiti asialle kun kotiin päästiin. Mun mielestä siitä tuli ihan kivan näköinen.



Eipä muuta tällä kertaa. Mä rupean katseleen jääkiekkoa.

KatjaS

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Kuukausi synttäreitä

Eilen iltapäivällä se sitten ratkesi, että esikoisen synttäreitä vietetään jo viikonloppuna. Itse asiassa ekat vieraat tulevat jo tänään. Eli eilinen ilta meni mukavasti leipoessa.

Ensin kuvaa osasta mun eilisestä saaliista leivontatarvikkeita

Eli Candy Melts (uusi kokeilu mulle), karkkimassaa,
 pastaväriä ja cake pops tikkuja

Tänä vuonna kun esikoinen tulee täysi-ikäiseksi, ajattelin juhlistaa kemuja vähän runsaammalla tarjonta valikoimalla kuin aiemmin. Ja varsinkin viime vuonna kun ressukka ei saanut edes kakkua, kun isäntä täytti pyöreitä päivää ennen.

Ajattelin kokeilla Koristeelliset kakut lehdessä olleita kerrosleivonnaisia (kuva lehdestä):



No mulla ei ollut sopivaa vuokaa, enkä viitsinyt yrittää muffinivuokalla vaan ihan vaan taikinaa leivinpaperille (ohjeen mukaan niin voi tehdä). No mun pohjista tuli tällaisia. Ei ihan niin tasaisia kuin ohjeessa.


Enkä tiedä paransiko täyttö ulkonäköä lainkaan. Täytteestä tuli kaiken lisäksi liian löysää, enkä saanut tehtyä siitä yhtä paksua kerrosta kuin mallissa. Maku oli silti ihan OK. Ainakin mun mielestä, muut ei varmaan uskaltanut maistaa.



Kakku mallin keksin pari viikkoa sitten. Suunnitelmat oli todella hyvin tehty, ja mallikuvia oli runsaasti. Enpä tiedä tuliko siitäkään mallin näköinen, mutta ainakin on kakku. Kuten varmaan arvasitte, mallina on synttärisankarin oma auto, Peugeot 205.




Samalla teemalla tehtiin vielä pipareita. Isäntä koristeli eilen oman osansa "laittamalla" renkaat. Mä sitten maalailin autot aamulla.



Ei ihan kaikki tarjottavat sentään liity autoihin, tein taas kokeilu erän erilaisia Cake popseja. Vielä kun keksisi niiden koristamista helpottavan telineen. Yritin jo laittaa niitä ylös alaisin olevan lävikön päälle. Yhden lävikön reikiin tikut mahtuivat, mutta tikkareita ei mahtunut montaa kerralla, eli ei hyvä. Oli siis kuivattava kuorrute vanhalla tyylillä tikut pystyssä lautasella. Ja toivottava, että edes osa kuorrutteesta jää tikkariin.



Tällaisissa merkeissä meidän viikonloppu, ja kuukausi, starttaa.

KatjaS







torstai 25. huhtikuuta 2013

Ja tämä vaan kestää

Siis tämä flunssa/nuha. Viime viikolla nuorempi poika kärsi samasta taudista kaksi tai kolme päivää, ja kuopus oli alku viikolla kaksi päivää tämän kourissa. Mulla on nyt neljäs päivä menossa. Ihan epäreilua.

Eilen tosiaankin iltapäivä meni taas sohvalla tämän herran, elikkä Columbon seurana. Se on vaan tapa kuluttaa aikaa kipeenä ollessa. Joskus meillä oli perinteenä kun vanhempi poika oli kipeenä, kattella yhdessä Harry Pottereita. Oikein äiti-poika laatu aikaa.



"Eväinä" oli muki kahvia ja paketti nenäliinoja. No tein mä samalla listoja (varmaan yllätys mut tunteville että mä teen listoja) vapun tarjottavista, sekä rippi juhlien tarjoilusta. Suunnittelin kyllä eilen josko vapun synttäreitä vietettäisiinkin jo viikonloppuna. Aamulla tosin jälkimmäinen sankari kertoi, että hänen "appi vanhempansa" tulevat mahdollisesti vappuna paikka kunnalle. En nyt sitten tiedä mitä tehdä. Jättääkö juhlinta siihen. Ei siinä muuta, mutta toi leivontapuoli pitäisi ajoittaa kunnolla. 

Leivonnasta puheen ollen kävin tänään ihastelemassa paikallisessa puodissa leivontatarvikkeita. On niitä hienoja. Mä olisin voinut ottaa vaikka kaikki. Todennäköisesti niitä ei tulisi kaikkia käytettyä, mut se tarjonta. HUH HUH. Tällainen pieni ihminen voi mennä niiden edessä ihan sekaisin.

No eipä muuta. Taidan järjestää ostokseni paikoilleen. Ja ehkä, mikäli aivastelu helpottaa, ruveta leipomaan.

KatjaS

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Flunssassa

Taksvärkkilainen vaihtoi eilen ne parvekkeen ja rappujen tuolit ja pöydät keskenään. Mun mielestä vaihdos toimi ja ne saavat jäädä ainakin joksikin aikaa näin.




Itsellä päivä meni peiton alla telkkarin vieressä. Ja taitaa tämä päivä mennä samoissa merkeissä. Onneksi sain esikoisen kanto avuksi ruoka kauppaan aamulla (lahjoin lupaamalla kyydin kouluun kun tavarat on kotona keittiössä, ja sehän onneksi tepsi).

Alla vielä kuvaa kun  pihan "pikku talossa" on joko kevät siivous käynnissä, tai uudet asukkaat tulossa. Kuten kuvasta näkyy, pönttö on todella matalalla, mutta silti se on ollut joka vuosi sinitiaisten suosiossa.


Mä painelen taas peiton alle huilaileen. Huomiseen

KatjaS

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Verho löytyi

Eilinen kauppa reissu oli oikein onnistunut. Löysin sellaisen verhon mitä meninkin hakemaan. Värejä ei ollut muuta kuin se musta. Mutta ei kai se väliä. Hinta ei ainakaan päätä huimannut (5,99). Tämä vaikutti vähän ohuemmalta kuin vanha oli, toivon mukaan kestää silti edes pari kesää. Virittelin sen eilen iltapäivällä paikoilleen. Laitoin tämän vaakaan (vanha oli leikattu pienempiin osiin ja laitettu pystyyn).

Tässä pari kuvaa. Yläreunaa en saanut menemään aivan suorassa, kun en viitsinyt köyttää sitä koko matkaa kiinni. Samaten verhon ei ole tarkoituskaan peittää koko kaiteen mittaa, vaan tänne pihan puolelle jää kurkistus aukko Oskua varten. Vahtimme nautiskelee välillä kesällä olostaan ulkorappusilla (katsellen naapurin beagle tyttöjä).

Nyt on vielä mietinnässä vaihtaisinko tänne rappusille parvekkeella olevat kalusteet, ja veisin nämä parvekkeelle. Olisivat yhtenäisemmät terassin kalusteiden kanssa. Samanlaiset löytyvät myös ulkosaunan edestä. Silloin kun nämä on ostettu meillä oli terassilla vastaavat, mutta ne menivät viime kesänä vaihtoon (anopin hellään huomaan).




Samalla reissulla lähikaupasta löytyi taas uusi Muumi muki. Tämän kevään/kesän sesonkimuki Niiskuneiti ja runoilija. Ja sehän oli pakko kaapata heti mukaan.



Eipä tässä muuta tällä kertaa. Taidanpa laittaa tuon taksvärkkilaiseni kantamaan piha kalusteita parvekkeelta alas. Ja keskityn itse hoitamaan päälle puskevaa flunssaa.

KatjaS