sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kesäkukkia

Perjantaina tuli sitten ostettua ekat kesäkukat. Meinasin ostaa vähän alkua, mutta tietään sen miten siellä kesäpihalla käy. Kolme kukkurallista taimi kassia, sekä lisänä vielä kasa irrallaan olevia ruukkuja :). Eikä mitään hajua, mihin minkäkin kukan laitan. No eilen sitten levitin kukat kukkaishuoneen lattialle ja aloin pähkäilemään mikä sopisi minnekin. Ja kyllähän kaikille paikka löytyi. Ja itse asiassa kukat loppuivat kesken.









Eilen kotiutin vielä Cittarista 5 pelakuuta, mutta silti pitää vielä muutama ostaa lisää. Ainakin karjalanneito, ja ehkä jotain muutakin.


Viljelyksiin tuli pari kirsikkatomaattia ja yksi kurkku. Aiemmin olen jo istuttanut perunat ja sipulit, sekä kylvänyt salaatin, porkkanat ja herneet.


Tänään laiteltiin pihalla muuten paikkoja kuntoon. Vanha paviljonki nököttää vieläkin terassilla, vaikka se sai häätö tuomion jo edelliskesänä. Ja viime syksynä heitin kankaankin pois. Nyt sitten viriteltiin rungon päälle väliaikaisesti terassipurje. Ja joo, purje on aivan vinossa, mutta kukaan ei huomannut tarkastaa sitä ennen kuin kulmat köytettiin kiinni.


Lisäksi tehtiin vielä grillin viereen aputaso vanhasta ompelukoneen pöydästä.


Mukavaa alkavaa viikkoa

KatjaS

6 kommenttia:

  1. Liityin lukijaksi. kauniita kukkia ja esineitä..ja kiva paviljongi, mie ostaisin paviljongin vaikka käytettynä vaan kun ei löydy ei...ei ole edes tori.fi sivustolla no täyty vaan etsiä tai sit ostaa uusi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa ja kiitos. Meillä on tuo paviljonki ollut jo monta vuotta, ja runko on jo enemmän ja vähemmän kärsinyt. Sitä varten se tarttisi korvata jollain, mutta ehkä sitten joskus :)

      Poista
  2. Voi miten kivalta näyttää! Ihania "virityksiä",eikä vaan peruskukkaruukkuja!! Tykkään :)

    VastaaPoista
  3. Mä hullaannun aina kans totaalisesti kukkataloilla! Ihana oli nähdä kuvia terassiltanne!

    VastaaPoista