maanantai 11. toukokuuta 2015

Vuonna -98

Vuonna -98 toukokuun 11. päivä oli samanlaisesti äitienpäivää seuraaava maanantai kuin tänäkin vuonna. Meillä aamu alkoi sillä et heräsin polttoihin. Eipä siinä sitten muuta kuin pakattiin esikoinen peiton sisällä autoon ja vietiin appivanhempien luokse hoitoon, ja mentiin itse sairaalaan.

Rauman sairaalassa tehtiin synnärillä remonttia silloin, ja synnytykset hoidettiin lastenosastolla. Mäkin istuin päivällä jonkun aikaa huoneessa olevassa istuma-altaassa. Muuten tuntui taas ettei synnytys edisty lainkaan, mutta kätilö ilmoitti et vauva syntyy hänen vuoronsa aikana. Niinpä hän antoi mulle pari kertaa nenän kautta jotain lääkettä (en tiedä tarkkaan mitä oli) ja yritti kädellään auttaa avautumisvaihetta. Ja se vissiin sitten auttoi. 

Reilun seitsemän ja puolen tunnin jälkeen kello 11.33 pikku prinsessamme (4300g ja 53cm) näki päivän valon. Muistan kun kätilö nosti vauvaa niin että näin hänet ekan kerran, mulle tuli mieleen et tämä on uusinta. Neiti oli syntyessään aivan saman näköinen kuin isoveljensä oli ollut kolme vuotta aiemmin.

Tässä tuo sama prinsessa on nyt tämän vuoden vappuna pukeutuneena koulun kasari teemaan <3.

                                       



KatjaS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti