tiistai 27. tammikuuta 2015

Nuoren miehen huonetta

Meidän nuorempi poika ilmoitti viikko sitten et hän haluaa että hänen huoneensa maalataan. No ehkä sen aika jo olikin tullut, sillä edellinen remontti saatiin valmiiksi juuri ennen hänen 9-vuotissynttäreitään. Värit olivat silloinkin hänen itsensä valkkaamat.




Sunnuntai ja maanantai siinä meni kun ensin maalasin kolme seinää kahteen kertaan, samaten osan listoista. Ja eilen sain yhdelle seinälle tapetin laitettua. Siinä kyllä meinasi usko loppua, kun migreeni iski kesken kaiken. Seinältä puuttui onneksi enää yksi vuota, joten sen sain jotenkin kohdistettua ennen kuin silmät menivät totaalisesti sekaisin.

Sama nurkka ilman salamaa ja salamalla.



Nuorukaisen itsensä maalaamaa naulakko


Ja vielä yksi nurkka


Tavaroista suurin osa hakee vielä paikkaansa. Odotellaan asukkaan tervehtymistä, jotta jaksaa laittaa ne paikoilleen. Mä taas itse odottelen paikkojeni tervehtymistä. On sen verran paikkojen päälle käyvää hommaa tuo kun kaksi päivää hyppii jakkaralle ja pois. Reidet huutaa kunnolla armoa kun kävelee.

KatjaS

4 kommenttia:

  1. Wow,tulipa komea seinä!! Osaan kuvitella että jalat huutaa hoosiannaa :D Muistan omani,kun olin kaksi isoa seinää maalannut kahteen kertaan pomppien jakkaralta ylös ja alas! Varsinaista hyötyliikuntaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mä toivon et jalat alkais jo tänään vihdoinkin olemaan kunnossa :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Taitaa äidillä ja pojalla olla melkoisen samanlainen maku, kun miettii tätä ja meidän keittiön tapettia :)

      Poista