sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Omppumehua ja vaaleanpunaista

Isäni oli perjantaina käynyt teettämässä mehua omenoista. Hän toi meillekin sitä maistiaisiksi. Ja kylläpä se olikin hyvää. Harmi vaan ettei itsellä ole niin paljon omppuja että saisi mehua teetettyä.



Vaaleanpunaista on tullut hiukan lisää. Isäntä toi mulle perjantaina hortenssian. Vähän vihjailin hänelle torstaina et voisi ostaa mulle vielä yhden kun käy perjantaina Prismassa. Yllätyin vaan siitä että hän muisti asian vielä perjantaina. Tämän laitoin kotoa löytyneeseen vaaleanpunaiseen ruukkuun.


Loppuun vielä kuvaa kun kuopus on viikonlopun aikana innostunut taittelemaan laukkuja. Kaiveltiin eilen askartelu tavaroista erilaisia papereita ja hän oli mullekin tehnyt niistä oman laukun <3


Mukavaa sunnuntain jatkoa

KatjaS

2 kommenttia: