keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Nyt ollaan turvassa

Posti toi vihdoin viime viikolla meidän esikoiselle tutkintotodistuksen. Eli nyt meillä asuu aivan virallisesti turvallisuusvalvoja.




Mä ajattelin yllättää hänet ja leivoin sen kunniaksi täytekakun (mitään kummoisempia juhlia ei ole). Tosin meinasi tulla tenkkapoo siitä mitä kakun päälle laittaa koristeeksi. Mietin kukkia, mutta ajattelin et olis kivaa tehdä jotain ammattiin liittyvää, mutta mitä? Eli eipä muuta kuin googlettamaan.

Turvallisuusvalvojan työ painottuu vaaratilanteiden ja rikosten ennaltaehkäisyyn. Turvallisuusvalvoja työskentelee esimerkiksi
  • vartijana tai järjestyksenvalvojana
  • vastaanottovirkailijana tai vahtimestarina
  • turvajärjestelmien suunnittelu-, asennus-, ylläpito- ja myyntitehtävissä
  • tietoturvan parissa
  • henkilösuojauksessa tai yksityisetsivänä.
Turvallisuusvalvojan työpaikkoja on muun muassa vartiointiliikkeissä, teollisuuslaitoksissa, liikekeskuksissa, ravintoloissa, hotelleissa, kuljetusyrityksissä, kuntien ja valtion laitoksissa, turvallisuustekniikan yrityksissä, kiinteistönhuoltoyrityksissä ja lukkoliikkeissä.

Tuosta sitten nappasin idean ja tein pari suurennuslasia (joita lapsukaiset ei kyllä tunnistanut sellaisiksi). Mutta pääasia on että kakku maistui :) .



Mukavaa päivän jatkoa

KatjaS


2 kommenttia: