Mä sorruin viikolla ostamaan orvokit. Mun piti ostaa vaan kolme punaista äidin haudalle. Keräsin samalla kauppaan lähtevää kuormaa ja siitä vaan jotenkin kummasti valikoitui tuollainen riemun kirjava kokoelma kotiin.
Aurinkoista sunnuntaita
KatjaS
Mä sorruin viikolla ostamaan orvokit. Mun piti ostaa vaan kolme punaista äidin haudalle. Keräsin samalla kauppaan lähtevää kuormaa ja siitä vaan jotenkin kummasti valikoitui tuollainen riemun kirjava kokoelma kotiin.
Aurinkoista sunnuntaita
KatjaS
Tiistaina alkoivat mun "oikeat" työt. Ja tyypillisesti heti ekalla viikolla oli kaikenlaista mahdollista säätä.
Osa porukasta on ollut töissä jo kuukauden tai kaksi ja huoneet ovatkin jo lähes täynnä.
Hyvää pääsiäistä kaikille!
Nyt vain odotellaan milloin omat työt taas alkavat.
KatjaS
Olen varmaan pari vuotta jo suunnitellut kutovani Anelmaiset. Ohjeenkin sain jo reilu 1,5 vuotta sitten. Aloitus vaan on jäänyt. Kolmisen viikkoa sitten ajattelin kokeilla. Eikä se niin paha homma ollutkaan. Näistä vaaleanpunaista puuttuu vielä nauha. Ja muutenkin kun ekat olivat valmiit, aloin katsoa ohjetta paremmin, multa puuttuu ohjeesta nilkassa oleva kukkaraita. No ihan nätit ovat ilman sitäkin.
Kerroinkin aiemmin ostaneeni Porin reissulla itselleni kunnon polvituen (nivelrikkoa oikeassa polvessa). Meillä on nyt yhteiseloa takana melkein kuukausi, ja olen ollut erittäin tyytyväinen. Polvi vaivaa aina välillä, mutta se nyt on sitä. Tukea käytän lähinnä vain kävelemässä käydessäni. Tai kun särkyä on enemmän. Ja nyt kun olen taas ollut töissä se on ollut käytössä päivät.
Mutta tietysti nyt kun polvi on ollut parempi, mulla on ruvennut vaivaisenluu vaivaamaan. Et et voi muuta kuin todeta et on se kivaa kun vanhenee.
KatjaS
Porin reissulla näin Halpa-hallissa muumi kannun josta en ollut varma onko mulla se. No eihän sitä ollut enkä tietenkään ostanut kun en ollut varma. Onneksi nuorempi poika suostui hakemaan mulle sellaisen.