tiistai 8. tammikuuta 2019

Väriä elämään

Nyt kun sunnuntaina sain kerättyä joulu koristeet pois, iski kauhea kaipuu väreihin. Ei mihinkään räväkkään, vaan hempeisiin pastelleihin. Tänään piti sitten poiketa kaupoille etsimään materiaaleja.

Suunitelmissa on (kunhan saan aikaiseksi) tehdä sohvan päälle "tilkkupeitot". Sopivia kankaita ei löytynyt (kaikissa jotain nalle tai pallo kuvioita), mutta onneksi löytyi just passelin värisiä lakanoita. Näistä riittää vielä uusien pötkylä tyynyjenkin päällisiksi.


Vähän samoja värejä sohvalla olevien tyynyjen päälle. Vielä kun keksin millaisia neliöitä niistä virkkaisi.


Pari lyhtyä saa maalia pintaansa. Olisin ostanut ihan pensselillä laitettavaa, mutta ei ollut sopivia värejä.


Keittiöön uusi patakinnas. Juu peräti yhden löysin. Nyt pitää pyytää josko lapsoset kävisivät muualla Prismoissa etsimässä mulle toisen.


Nämä ostin jo tässä aiemmin. Tämä mun Kastehelmi hulluus vaan jatkuu, ja "sijoitin" joululahjaksi saamani rahat niihin :)


Tällaista tällä kertaa. Mukavaa alkanutta vuotta

KatjaS

6 kommenttia:

  1. Huh minkälaisen työn olet ottanut . Tilkuista tehty on minun mielestäni kamalan vaikea tehdä. Mutta kaunis siitä varmaan tulee. Mielenkiinnolla seuraan milloin sitä esittelet . Ja näin itsevalitsemalla saa mieleisensä lahjat. Kauniit on tuikkusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole mikään kunnollinen tilkuttaja. Ne vähät mitkä olen tilkuista tehnyt, olen tehnyt isoista tilkuista. Ja usein saumatkaan ei ole kaikki ihan kohdallaan :)

      Poista
  2. Ihania hempeitä sävyjä ja kiva kun kaikki sointuu yhteen:)

    VastaaPoista
  3. Tilkkutyöt ovat kauniita mutta työläitä. Olen tehnyt peräti kaksi tilkkupeittoa toisen vielä käsin ompelemalla pikkutilkuista ja tuntui kuin olisi Iisakin kirkkoa rakentanut. Kauniita pastellisävyjä olet valinnut tilkkutöihin ja sopivät varmaan tarkoituksella kastehelmituikkujen väreihin. ;-)
    ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä meinaan ihan hurautella koneella tilkut yhteen. Nyt odottelen sitä inspiraatiota et saisin tilkut leikattua. Tuikut ovat ihan sattumalta valikoituneet samoissa väreissä :)

      Poista