sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Rytmikästä

Nyt on Prismasta pari viikkoa sitten ostamani Rytmi langat käytetty. Suunnittelin jo ennen joulua virkkaavani puhdistuslappuja, mutta se vaan jotenkin kummasti jäi. Perjantaina kun sain villasukat valmiiksi, ajattelin vaihtaa puikot koukkuun ja aloittaa lappujen teon. Ohjeen tulostin netistä, mutta langan paksuudesta johtuen jouduin soveltamaan sitä jonkin verran.


Eli tein ne näin

1. Tee langasta "taikalenkki"
2. Virkkaa 1 kjs, * 1 pallo renkaaseen, 1 kjs*, toista *_* vielä 7 kertaa ( yhteensä 8 palloa). Sulje kerros virkkaamalla ps ensimmäisen pallon kärkeen ja siirry ps:lla ekan ja tokan pallon välisen kjs:n kohdalle.
3. Virkkaa 1 kjs,  * 2 palloa pallojen väliseen kjs:aan*, toista koko työn ympäri = 16 palloa
4. Virkkaa 1 kjs, * 1 pallo pallojen väliseen kjs:aan, 1 kjs, 2 palloa palojen väliin, 1 kjs* toista *_*

Pallo= * 1 langankierto koukulle, pistä koukku s:aan, ota lanka koukulle ja vedä pylvään korkuiseksi *, toista vielä 3 kertaa, ota sitten lanka koukulle ja vedä kerralla kaikkien s:n läpi, sulje pallo yhdella kjs:llä


KatjaS

2 kommenttia:

  1. Mahtavia pesulappuja. Ihania värejä tuossa Rytmi-langassa. Vautsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vielä kun joku tointuu ne pesemään niin saa ne otettua käyttöön :)

      Poista